CDAM1012 - Eri esiintyjät: Klassiset joululaulut 1913-1953 (Artie Music AMCD 1012, 2004)

Price: €17.00

Only in Finnish. CD-albumi. Joulurauhan julistus Turun vanhalta raatihuoneelta ja Sulo Saarits´in ihanat Joululaulut radiosta toivat aikaan oikean joulurauhan. Nyt nämä historialliset äänilevyt on taltioitu samalle CD-levylle aikaväliltä 1913-1953. Mukana todellisia levyharvinaisuuksia. Tutustu levyn sisältöön 

Vaikka suomen kielellä on julkaistu tuhansia joululauluja, vain murto-osa niistä (25-30 laulua) kuuluu joulun vuosittaiseen kantaohjelmistoon muodostaen tavallisen kansalaisen joululauluston. 1970-luvulla alettiin järjestää Kauneimmat joululaulut-iltoja, jotka nykyään keräävät joulun alla kirkkoihin runsaat puoli miljoonaa suomalaista. Tuolloin soi aina myös Karl Collanin Sylvian joululaulu, Otto Kotilaisen Varpunen jouluaamuna sekä Jean Sibeliuksen Joulu ja Jouluvirsi.

Samat klassiset joululaulut on nyt koottu tälle äänitteelle vuosien 1913–1953 tallenteista. Legendaariset taltioinnit (Berliini, New York, Tukholma ja Helsinki) tuovat lähelle menneiden vuosikymmenten valovoimaiset solistit ja kuorot, ja uusi äänenkäsittelytekniikka korostaa heidän tulkintojaan poistamatta menneen ajan patinaa. Kokoelman laulujen tunnelma on ainutkertaisen jouluinen – harras, herkkä ja harmoninen ja toisaalta lapsellisen riemuisa. Tämä äänite on paitsi osa suomalaista joululaulutraditiota, myös kappale suomalaista kulttuurihistoria


DISKOGRAFIA

COLUMBUS SINFONIAORKESTERI, Helsinki (1929)
Jouluyön säveleitä - 2 Columbus 53699 (3700)

ULLA KATAJAVUORI, kantele (24.3.1949, Tukholma)
Jouluyö, juhlayö, (Franz Gruber, sov. Eero Koskimies) Cupol FC-5008 (1515-C)

VÄINÖ SOLA, tenori, pianon säestyksellä (26.1.1913, Helsinki)
Joulu, (Ch.Gounod) Gramophone 2-282241 (4785 ab)

SULO SAARITS, säest. Janne Raitio, urut (1950)
Joulu (“On hanget, korkeat nietokset”), (Jean Sibelius, san. Wilkku Joukahainen) Leijona A 201(135)

SULO SAARITS sekä jousiorkesteri, joht. George de Godzinsky (1950)
Jouluvirsi (“En etsi valtaa, loistoa”), (Jean Sibelius, san. Z.Topelius) Leijona A 201(137)

KAARLO KYTÖ ja ja GEORG MALMSTÉN, säest. urut ja orkesteri (21.8.1930)
Vanha joululaulu (“On Jessen juuri tuonut”), (Prätorius) Parlophon B.36094 (II 64203)

PARLOPHON-KVARTETTI, urkujen, orkesterin ja kellojen säestyksellä (18.9.1929)
Oi sä riemuisa, (sisilialainen kansansävel, sov. Hans Aufrichtig) Parlophon B.36044 (II 64062)

JOHN EKBERG, orkesterin säestyksellä (26.9.1929, Tukholma)
Enkeli taivaan..., jouluvirsi Polyphon S 42882 (2351 BR)

GRETA FOUGSTEDT ja ja MATTI LEHTINEN - N-E.Fougstedt, urut (1950) 
Joulun kellot, (Armas Maasalo, san. Helmi Auvinen) Harmony Music 66 (SCM-FN-1)

JUHO KOSKELO, tenor, with organ (Edward T.King) & chimes (Nat Shilkret) (21.1.1919, New York)
Joululaulu (“Oi sä riemuisa...”), (A.Delafage) Victor 72409 (B 22364-2)

JUHO KOSKELO, tenor, with orch. & chimes, dir. by Rosario Bourdon (19.5.1919, New York)
Hosianna, (G.J.Vogler) Victor 72409 (B 22585-6)

ELLI SUOKAS, soprano, with orchestra (- 6.1917, New York)
Varpunen jouluaamuna, (Otto Kotilainen, Z.Topelius - S.Nurminen) Columbia E 3660 (58395-1)

SULO SAARITS ja Finlandia-orkesteri, joht. Harry Bergström (21.9.1953)
Varpunen jouluaamuna, (Otto Kotilainen, Z.Topelius, Harry Bergström) Finlandia P 171(RP-169)

GRETA FOUGSTEDT, SOLISTIKUORO ja Wolde Jussilan sekstetti, joht. Nils-Eric Fougstedt (1950) 
Joululaulusikermä 1, (sov. N-E.Fougstedt) Finlandia PO 101(RP-70)

KAISU LOUHIVUORI-ERICH, SOLISTIKUORO ja Wolde Jussilan sekstetti, joht. N-E. Fougstedt (1950)
Joululaulusikermä 2, (sov. N-E.Fougstedt) Finlandia PO 101(RP-71)

SOLISTIKUORO ja Wolde Jussilan sekstetti, joht. Nils-Eric Fougstedt (4.10.1951)
Lasten joululauluja - 1, (sov. N-E.Fougstedt) Finlandia PO 103 (RP-120)
Lasten joululauluja - 2, (sov. N-E.Fougstedt) Finlandia PO 103 (RP-121)

SULO SAARITS (ja orkesteri) (- 8.1939)
Joululaulu (“Ja neitsyt pikku poijuttansa...”)  (Selim Palmgren, Severi Nuormaa, Eugen Malmsten) HMV TJ 123 (OSB 1028-1)

Sylvian joululaulu, (Karl Collan, Z.Topelius, Eugen Malmsten) HMV TJ 123 (OSB 1029-1)

VÄINÖ SOLA, pianon ja viulun säestyksellä (14.7.1926, Berlin)
Jouluyö (Stille Nacht, heilige Nacht), (Franz Gruber, san. M.Pesonen) HMV X 2371(Bw 113-1)

SUOMEN LAULU, joht. Heikki Klemetti (25.5.1929, Helsinki)
Joululaulu (“Riemuitkaamme sydämestä”), (Heikki Klemetti) HMV X 3274 (BE 1624-2)

LAHJA LINKO, orkesterin säestyksellä (5.6.1929, Berliini)
Lasten joulu, (Oskar Merikanto, san. Larin Kyösti) Odeon A 228102 (Hf 228)
Kun joulu on (“Kun maass’ on hanki...”), (Otto Kotilainen, san. Alpo Noponen) Odeon A 228102 (Hf 229)

TEDDY BJÖRKMAN, urkujen ja orkesterin säestyksellä (6.6.1929, Berliini)
Sä kuusonen (O Tannenbaum) OdeonA 228100 (Hf 234)

CD, jewelbox, 16-sivuinen lehtinen


You might also be interested in...

                                            CURRENCY CONVERTER HERE 

You can either use PayPal, or in some countries make the order by email and pay using the IBAN invoice

Suomi -  voit tehdä ostoksesi helposti myös näin: Meilaa tilaus, me laskutamme tuotteen hinnan + 3 euroa per toimitus CD-levyjen osalta (Suomessa CD-levyjen osalta ei postimaksua), sinä maksat, me toimitamme postitse. Voit myös maksaa PayPalin avulla. Huom! mp3-lataukset ainoastaan PayPalin avulla. PayPal toimii suoraan checkoutissa. Ei toimitusmaksuja mp3-latausten osalta. 

Finland - du kan göra dina inköp även såhär enkelt: Beställ per email, vi fakturerar produktens pris + 3 euro per försändelse av CD-skivor (ingen postavgift för leverans av CD-skivor i Finland), du betalar, vi levererar per post . Eller så betalar du via PayPal. Obs! mp3-nerladdningar endast med PayPal. PayPal hittar du i checkout. Inga leveransavgifter för mp3-nerladdingar. 

Sverige, Norge, Danmark - du kan göra dina inköp även såhär enkelt: Beställ per email, vi fakturerar produktens pris inkl. postavgift och ett tillägg på 3 euro för övriga kostnader , du betalar, vi levererar per post. Eller så betalar du via PayPal. Obs! mp3-nerladdningar endast med PayPal. PayPal hittar du i checkout. Inga leveransavgifter för mp3-nerladdingar. 

Europe (outside Finland)If you don´t have a PayPal account, just send an order by email to us, we send you an IBAN invoice in euros (including postage and 3 euros for handling) for ordered items, you pay, we deliver by mail (only physical CD albums or vinyl LPs!). With PayPal you can also buy downloads. You will find PayPal in our checkout. mp3 downloads carry no shipping & handling charges.   

USA and other countries outside Europe - use PayPal in checkout. Checkout calculates your total by adding price and actual postage fee plus a fee of 3 euros per shipment. mp3 downloads carry no shipping & handling charges.     

our email address: kcsoundfinland@kcsoundfinland.com

or christerkarjalainen@gmail.com

our snail mail address: KC Sound ky, Yliopistonkatu 8 C 54, 20100 Turku, Finland

etanapostiosoitteemme: KC Sound ky, Yliopistonkatu 8 C 54, 20100 Turku

vår snigelpostadress: KC Sound ky, Universitetsgatan 8 C 54, 20100 Åbo, Finland

phone: +358500492033  

Tämän internet-palvelun on musiikin tekijöiden ja musiikkikustantajien puolesta lisensioinut Teosto/NCB

This internet service has been licensed by Teosto/NCB on behalf of the music makers and music publishers